Pennut

Seuraava pentue on suunnitteilla vuoden 2022 kesällä.

Pennut luovutetaan rekisteröitynä, tunnistusmerkittynä ja eläinlääkärin tarkastamina. Mukaan tulee kattava aloituspaketti kaikenlaista tarpeellista.
Pennun ja tulevan perheen on hyvä täydentää toisiaan. Pennut ovat erilaisia luonteiltaan ja jackrusselit ovat usein pitkäikäisiä.
Kaikkien kannalta on mukavampaa, että arki sujuu mukavasti yhteisessä elämässä. Kun olen tavannut henkilökohtaisesti tulevan perheen,
teen lopullisen päätöksen pennun myymisestä tai sijoittamisesta.

Essin pennut kasvavat ja kehittyvät mukavasti. Reipasta joukkoa koko pesue. Varsinaisia Personal Trainereitä taitaa perheissä kasvaa :).
Kuvassa  Essin pesueen tyttö ja pojat :)

Kuvien tai tekstien osittainenkin kopioiminen ilman kirjallista lupaa on kielletty.